Aamulla sain meidän Virtuoso-levyn koneelle. Oli niin ihanaa laittaa se koko levyllinen, kun muistin, etten ollut vielä keskiviikkona ehtinyt laitta sitä. Ulkona tuulee aika reippaasti, joten jos on sellainen juttu, ettei ole ihan pakko lähteä, en lähde. Minusta tuntuu mukavalta muistella vielä sitä ikimuistoista talvilomaviikon laivamatkaa, se on ollut monta viikkoa mielessäni. Aina ne kaikkein parhaimmat jutut jäävät mieleen, moniksi kuukausiksi jutun tapahtumisen jälkeen. Olen iloinen, kun ulkona on hyvä fiilis, voin nauttia kaikesta, mitä teen ja iloita kaikesta, mitä teen. Pian vaihtuu vuoro minulle rakkaalla Kokkilan lossilla, saan ihan kohta kulkea sen kanssa uudelleen!